keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Hanke sai upean logon ja yhteistyö Erilaisten Oppijoiden Liiton kanssa alkoi konkreettisesti

Digipolku töihin - hanke sai uuden, upea logon, joka täten ylpeänä esitellään.







Hankkeessa tapahtuu muutenkin kiinnostavia asioita. Sedu Aikuiskoulutus on alkanut tekemään työelämässä ja ammatillisessa koulutuksessa vaadittavien digitaitojen osaamismäärittelyä. Työ jatkuu aktiivisena koko hankkeen ajan, sillä toivomme aiheesta keskustelua muiden hanketoimijoiden, työelämän edustajien, oppilaitoskumppaneiden ja järjestöjen kanssa. Hankkeen juuri nimetty ohjausryhmä saa osaamistarvemäärittelyn ensimmäisen versikon arvioitavakseen kesäkuun aikana.

Siviksen Minna (projektipäällikkö) ja Marion (Taikoja-hanke) kävivät maaliskuun lopussa vierailulla hankkeen tiimoilta Erilaisten Oppijoiden Liitossa. Hankkeesta oltiin innostuneita ja verkostoituminen liiton toimijoiden kanssa hankkeen käytäntöjen osalta on alkanut. Hanke on päässyt mukavasti myös erilaisiin tiedotteisiin ja sitä esitellään aktiivisesti erilaisissa tapaamisissa- tämän toiminnan kautta hankkeen teemat tulevat toivottavasti mahdollisimman monelle tutuksi. Syksyn vertaisryhmäkoulutuksen suunnittelu on myös alkanut. Keskeistä on kevään aikana saada aikaan selkeäkieliset, vertaisohjaajakoulutukseen houkuttelevat mainokset valmiiksi. Näihin tunnelmiin Oulusta tekstin päättää Minna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti