keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Kuulumisia Urareitti- hankkeen seminaarista ja korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien urareiteistä


Osallistuin Osaamiskato vai osaamissato- korkeasti koulutettujen maanhan muuttaneiden urareitit- teemaiseen seminaariin Oulussa 26.4.2017 Mukana oli noin 80 teemasta kiinnostunutta ja Digipolku töihin- hanke. Seminaarin ohjelman näet tästä.

Videossa lyhyt johdatus päivän tunnelmiin
Seminaaripäivä oli monipuolinen ja antoi uutta ajateltavaa sekä ideoita. Muutamia poimintoja:

 1. Maahan muuttaneiden tukeminen vaatii systemaattista ohjaustyötä, jotta ura- ja opiskelureittejä löydetään. Ohjaamisen tarvetta voi tuskin painottaa liikaa. Sedun Marja- Liisa Saunela kertoi arvokkaita ohjauskokemuksia Urareitti- hankkeessa tekemästään työstä. Näitä oppeja voimme hienosti hyödyntää Marja-Liisan kanssa Digipolku töihin -hankkeessa.
 2. Suomen kielen oppiminen ja kouluttaminen on tärkeää.
 3. Virkistävä oppimisen muoto olivat roolipelit, joita oli käytetty maahan muuttaneiden oppimisen tukena. Uraohjukset- hankkeessa oli tutustuttu useisiin ammatteihin ammattisanastojen opettelun jälkeen roolipelien kautta. Pedagogina innostuin aiheesta jälleen uudemman kerran, sillä mahdollisimman autenttiset tehtävät tukevat syväoppimista. Näiden roolipelien soveltamista aion itsekin pohtia.  Toinen oppimiseen liittyvä keskeinen teema päivän aikana oli simulaatiot, joita oli hyödynnetty etenkin terveydenhoitoalan koulutuksissa.

Hyvä seminaari kaikin puolin! Tästä on hyvä jatkaa.
Räntäsateisesta Oulusta ajatuksia kirjasi Minna

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Hanke sai upean logon ja yhteistyö Erilaisten Oppijoiden Liiton kanssa alkoi konkreettisesti

Digipolku töihin - hanke sai uuden, upea logon, joka täten ylpeänä esitellään.







Hankkeessa tapahtuu muutenkin kiinnostavia asioita. Sedu Aikuiskoulutus on alkanut tekemään työelämässä ja ammatillisessa koulutuksessa vaadittavien digitaitojen osaamismäärittelyä. Työ jatkuu aktiivisena koko hankkeen ajan, sillä toivomme aiheesta keskustelua muiden hanketoimijoiden, työelämän edustajien, oppilaitoskumppaneiden ja järjestöjen kanssa. Hankkeen juuri nimetty ohjausryhmä saa osaamistarvemäärittelyn ensimmäisen versikon arvioitavakseen kesäkuun aikana.

Siviksen Minna (projektipäällikkö) ja Marion (Taikoja-hanke) kävivät maaliskuun lopussa vierailulla hankkeen tiimoilta Erilaisten Oppijoiden Liitossa. Hankkeesta oltiin innostuneita ja verkostoituminen liiton toimijoiden kanssa hankkeen käytäntöjen osalta on alkanut. Hanke on päässyt mukavasti myös erilaisiin tiedotteisiin ja sitä esitellään aktiivisesti erilaisissa tapaamisissa- tämän toiminnan kautta hankkeen teemat tulevat toivottavasti mahdollisimman monelle tutuksi. Syksyn vertaisryhmäkoulutuksen suunnittelu on myös alkanut. Keskeistä on kevään aikana saada aikaan selkeäkieliset, vertaisohjaajakoulutukseen houkuttelevat mainokset valmiiksi. Näihin tunnelmiin Oulusta tekstin päättää Minna

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Hanketoimintojen täsmentämistä ja aikatauluttamista Seinäjoella


Projektipäällikön terveisiä suoraan Pännäisistä eli kotimatkalta :)



Pännäisen asemarakennus 14.3.2017 
Opintokeskus Siviksen ja Sedu Aikuiskoulutuksen hanketoimijat tapasivat Seinäjoella 14.3.2017 hankekumppaneiden virallisessa aloitustapaamisessa. Keskustelu hankkeen toiminnoista ja niiden aikatauluttamisesta oli vilkasta ja hedelmällistä. Seuraavat askeleet liittyvät työelämässä ja ammatillisessa koulutuksessa vaadittavien digitaitoihin liittyvien osaamisten määrittelyyn. Mitä tulee osata, jotta kykenee hakemaan töitä ja toisaalta opiskelemaan ammatillisessa koulutuksessa?

Sedulla on vankka kokemus digitaitojen opettamisesta ja maahanmuuttajaryhmien kouluttamisesta. Siviksellä on samantyyppistä kokemusta erilaisten teknisten taitojen opettamisesta järjestökontekstissa- sekä maahanmuuttajille. Digitatioihin liittyvän osaamisen määrittelyn jälkeen suunnitellaan ohjaajataitoihin ja digitataitoihin perehdyttävä vertaisohjaajakoulutus. Hankkeessa koulutettavat ohjaajat saavat taitoja a) tukea vertaisryhmää b) oppia itse digitaitoja. Syksyn alussa käynnistyykin suuri vertaisohjaajien rekrytointi eri puolella Suomea.  Vertaisohjaajat saavat koulutukseen osallistumisesta ja ryhmän vetämisestä todistuksen. Heitä myös tuetaan ohjaajatyössä hanketoimijoiden avulla.

Vertaisohjaajakoulutuksen aikana alkaa myös vertaisryhmien osallistujien rekrytointi- etsimme digitaitojen oppimisesta kiiinnostuneita maahanmuuttajia vertaisryhnmiin. Ryhmät tapaavat sopimuksen mukaan 8-12 kertaa 2-4 tuntia kerralla - riippuen tapaamisen sisällöistä. Ryhmien  toiminnan tavoitteena on saavuttaa niitä taitoja, joilla voidaan hakea avoimia työpaikkoja tai osallistua ammatilliseen opetukseen.

Muiden toimijoiden ja hankkeiden bencmarkaaminen jatkuu aktiivisena- esimerkiksi Oulussa järjestetään 26.4.2017 kiinnostava Osaamiskato vai osaamissato- korkeasti koulutetuiden maahan muuttaneiden urareitit - seminaari. Sinne siis oppimaan ja verkostoitumaan!